No on se. Mä olen sanonut että olisin varmaan maailman paras personal trainer, puolessa vuodessa oon kutistanut mieheni koosta XXL kokoon S ja tyttäreni koosta 48-50 kolmekasiin.. Mutta entäs mää sitten? Ok, olen kyllä kaikkiaan laihtunut 21kg ja vaihtanut kokoa 56-58 suunnilleen 46-50 riippuen vaatteesta.
Mutta siis hei oikeesti? Miksi se olis niin kiva kipasta (vaikkakaan se ei oo kahden pienen lapsen kanssa "kipaisu" vaan parin tunnin työmaa) kauppaan ja ostaa vähän Fazerin punaista ja jaffakeksejä (niitä Pirkan vadelmanmakuisia, onko ne sit enää JAFFAkeksejä..?), laittaa kotona muksut nukkumaan ja vetää kaikki sit naamariin kerralla niin että seuraavan yönkin on vielä vatsanpuruja..?
Ja noin mä teenkin joskus, silloin kun viitsin ja herkkutuska käy ylivoimaiseksi. Kuten eilen. Kaks tuntia siihen meni että kaupalle ja takaisin kotiin päästiin, enkö mä siis oikeastaan ne kalorit kuluttanut? No tiedänhän mä että en, mentiin etanavauhtia koko matka kun kaksvuotias käveli itse. Koiratkin kulkee vapaana ollessaan suorempia reittejä mitä tuo poika eikä ne sitäpaitsi välillä heittäydy paskaselle tienpenkalle maate ja ilmota että nyt paapaa.
Mitään herkkuja mä en voi syödä kun mies ja tytär paikalla, tyttären puolesta jo lojaalisuudesta, on niin onnellinen laihtumisestaan kun on koko ikänsä kärsinyt ylipainosta. Mun vikanihan se on kun en ole osannut opettaa terveellisiä ruokailutapoja ja muutenkin oppineet siihen että määrällä mennään, ei niinkään laadulla. Mulla on nyt siis mahdollisuus jollain tapaa korjata tekemäni virhe ja olla mahdollisimman paljon tukena ja apuna, saa tietty seurattua samalla että tyttö syö kuitenkin tarpeeksi ettei mene homma överiksi.
Mies vähän ketuttaa, käytin todellakin syksyllä odotusaikana kaiken mahdollisen aikani siihen että suunnittelin sille ruokavalion ja myös toteutin sen suoraan nenän eteen syötäväksi. Äijän ei oo siis oikeestaan tarvinnut tehdä muuta kuin syödä se mitä nenän eteen oon laittanut ja on laihtunut. Patistin sauvakävelylenkeille ja annoin aikaa niille. Kehunut ettei oo ikinä laihtunut niin helposti kuin nyt. Nii varmaan joo, miksköhän? Jos mies olis omatoimisesti laihduttanut niin voin sanoo ettei ois mitään tullut, niin surkee on tietämys yhtään mistään laihtumiseen liittyvästä.
No nyt sitten kun nuori neiti on syntynyt ja imetykset hoidettu pois aikajärjestyksestä ja mäkin pystyin aloittaan laihduttamaan on mies jo tuommonen ruikku eikä sitä paskaakaan kiinnosta mun osuus. Syksyllä ei muuta tehty kuin puhuttiin laihduttamisesta ja nyt siitä ei sit enää viitsi edes puhuan. Kiva kun saa niin helvetisti tukea, tässäkin.
No olen mä nyt tän vuoden puolella kymmenisen kiloa laihtunut, en siis ihan pelkillä jaffakekseillä ole elänyt. Tällä hetkellä menossa se tympeä taantumakausi jolloin mun laikkarit usein kaatuu, ei vaan jaksa ja viitsi keskittyä. Koetan jostain saada kerättyä itseeni sitä voimaa joka laittais jatkamaan.
Olisi ihanaa päästä joskus sellaiselle lenkille ettei nuo tapit ole mukana eli ois vähän reippaampaa askellusta. Mun paino ei putoa jo sen vuoksi kovin hyvin että mun oma liikkuminen on vuodepotilaan liikehdinnän luokkaa, kulutusta ei ole nimeksikään. Hommasin halvan käytetyn crosstrainerin joka kylläkin vielä hakematta, aikomus kokeilla jos siitä olisi jotain iloa.
Silloin joskus entisessä elämässä kun ei vielä ollut lapsia ja oli nuori, laihdutin ja paras apu oli kuntosali. Tuossa 400 metrin päässä on kuntosali, vieläpä kunnan sellainen ja ihan ilmainen mutta mä en pääse sinne, niin paljon mulla ei oo omaa aikaa. Mietin jo jos yöllä kävis kun lapset nukkuu mut ei se onnistu kun olen illalla niin kuolemanväsynyt että kaadun sängynpohjalle enkä jaksa liikahtaa kymmenen jälkeen. Ja sitäpäitsi neiti heräilee vielä öisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti