Tuossa se nyt kököttää olkkarin nurkassa. Himosisustajan valinta oli komea puna-harmaa, olisi varmaan jäänyt hankkimatta jos rumemman värinen olisi.
Käytetty kapistus ja ihan hirveän halpa, 40 euroa. Oli edellisellä omistajalla ollut viikon käytössä ja loput neljästä vuodesta koristeena. Onneksi hinta sellainen että lähtee kiertoon kun ei jaksa itte katella enää.
Ei varmaan mikään huippukapistus mutta ei käyttäjäkään mikään huippu-urheilija. Eilen illalla jaksoin kokonaiset 5 minuuttia, reidet ihan kohmelossa sen jälkeen ja kauhea pelko siitä että tänään olen ihan tönkkö. No en ole, olis kai uskaltanut kauemmankin. Mutta on se vaan se laiskuus, tuossa sitä voisi kuntoilla nyt suorassa linjassa telkkariin nähden eikä kelistä väliä ja ei vaan millään viitsisi.
Tälläkin hetkellä istun tässä vielä yöppäri päällä ja lököhousut jalassa tukka sekaisin ja kello on jo yli kaksitoista. Ulkona paistaa aurinko ja keli on mitä komein, pitäisi siis ehkä olla noiden lapsukaisten kanssa ulkona?
Olen aina yhdistänyt erään seikan liikunnanvihaamiseeni eli silmälasit. Ne joilla niitä ei ole, eivät tiedä millaista on kun vähänkään sykettä nostaa alkaa linssit huuruuntumaan ja sitten sen jälkeen niitä linssejä saisi hinkata ihan koko ajan jos haluaa esimerkiksi nähdä missä on menossa tai mitä tekemässä. Siitä on liikunnan ilo kaukana.
Karmeimpana muistan hiihtämisen kouluajoilta, ei tarvinnut edes kentän ympäri lykkiä kun huuruuntumienen alkoi ja sitä sitten kesti seuraavat kilometrit, ihan jo siksi viimeisten joukossa perillä kun puolet ajasta pysähdyksissä linssejä hankaamassa.
Piilareita olen joskus kokeillut ja sekään ei oikein sovi että niiden päähänasennus on jo sellainen operaatio että on jo ihan henkisesti väsynyt ennen varsinaista liikuntasuoritusta.
Toinen hidaste on tällä hetkellä nuo lapset. Esimerkiksi eilen aloin suunnittelemaan crosstrainer-harjoitustani tuossa neljän maissa iltapäivällä mutta siinä nyt oli kaikki perustoimenpiteet 4-kuukautisen ja reilu kaksivuotiaan kanssa ennen sitä ja kello olikin sitten jo melkein kymmenen kun pääsin mitään tekemään. Siinäkin koko ajan nuori mies karjui haluavansa kyytiin ja koetti kiivetä crossarin päälle, sai varoa ettei pienet sormet ja varpaat litisty. Ja sit mä jaksan VIISI minuuttia. Hienoa.
Toisaalta, jos jaksaisin vaikka puoli tuntia veivata niin mistä ihmeestä sellaisen ajan oikein nipistäisin???
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti