Ainakin hiki tulee kun puljaa vaatekasojen kanssa ees taas ja koettaa saada kaappeja jonkinmoiseen ojennukseen. Ei ole kyllä kovin fiksua siivota omaa vaatekaappiaan "rankalla kädellä", jäljelle jää surkea nökkönen vaatteita joista noin puolet on edelleenkin sellaisia jotka voisi hukata mutta ei voi kun täytyy jättää edes jotain ja siitä lopusta 45% yöpaitoja... Selvää on ainakin se että omistan tasan yhdet farkut joissa on pieni reikä haaroissa (ne joissa oli iso reikä raahin heittää pois) ja tasan yhden puseron jossa ei ole reikiä mutta se on kyllä jo varsin vanuneeksi pesty ja vähän laikukas. Mutta ei sitä voi pois heittää kun on ainoa.
Iso kasa neuletakkeja joita ei nyt vaan enää tule pidettyä sekä yksi jonka olen tehnyt noin viisi vuotta sitten mutta on edelleen päättelemättä ja vetoketju puuttuu. Huiveja on myös tullut tehtyä järjetön kasa ja hei-enhän mä edes käytä huiveja. Ikinä. Farkkutakki ja Bleiseri, jälkimmäinen jäänyt kokonaan käyttämättä kun en vain osaa (eikä oikein sovi lenkkareiden tai mustien työkenkien kanssa..), farkkutakkia on joskus tullut paljon pidettyä mutta en enää sitäkään osaa.
Kaappiin jäi yökkäreiden ja tuon yhden paidan ja housujen kaveriksi possupuku, vaaleanpunainen velourasu kokoa reilu 56 ja on ihan superjättimäinen mutta ai että niin mukava. Ei voi hävittää kun tulee käytettynä usein (esimerkiksi silloin kun moni muu nainen iltasella vetäisee päälleen hehkeän hepeneen miehensä iloksi, minä pukeudun possupukuun)..
Hyvä puolihan tässä on se, että oma gardegrobi ei vie turhaan tilaa. Sitä kun ei liikoja ole. Yksi lipastonlaatikko riittää hyvinkin.
Yksi syy tähän köyhään vaatevarastoon on se, että olen sen parikymmentä vuotta ajatellut että en nyt juuri viitsi sijoittaa vaatteisiin rahaa vaan ostan sitten kun olen laihtunut. Ei ole tarvinnut vielä ostaa. Sitäpaitsi isojen kokojen vaatteet ovat sikahintaisia. En ole edes käynyt varmaan koko aikuisikäni aikana edes katsomassa ns. normaalikokoisten vaatteita vaan suunnistan suorinta reittiä isojen osastolle (joka on aina siellä jossain kulman takana) enkä edes vilkuile sivuilleni. Kovin tarkkaan en edes tiedä mitä normikokoiset maksaa mutta sen tiedän että niitä saa jo esimerkiksi kirpparilta edullisesti.
Viimeisin hankintani oli pakon edessä kevättakki josta pidän kyllä ihan hirmuisesti. Kevättakkia minulla ei ole ollut vuosikausiin, ainakaan 10 vuoteen kun olen kuljeskellut jossain villatakissa pääasiassa. Menneenä talvena talvitakki oli jo roskiskunnossa mutta sitä en ostanut kun ajattelin että ensi talveksi sitten pienempi (niivvarmaan). Hirvitti tuo kevättakkiostoskin niin että kylmät väreet meni maksaessa ja olin jo pariin kertaan palauttamassa mutta mies sai minut sen kuitenkin pitämään, onneksi. Onhan tuo jo edes kokoa 50, viime keväänä se olisi ollut kokoa 56 (olin kyllä silloin raskaanakin mutta vaikka en olisikaan ollut).


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti