maanantai 2. huhtikuuta 2012

Himoshoppaaja

Jotainhan täytyy tehdä jos ei kerran syö. Ja kun 20 vuoden "uran" jälkeen lopetin myös tupakoinnin pari kuukautta sitten, on ainakin tekosyytä shoppailla. Saa shoppailla ne rahat ihan surutta jotka menisivät muuten herkkuihin ja tupakkaan.

Omilta kulmilta kun ei järin tähän tarkoitukseen sopivia kauppakeskuksia satu olemaan eikä ole autoa viikolla (siis suomeksi sanottuna olen ihan jumissa täällä korvessa) niin onneksi on tämä ihanainen kone jolla saa tuhlattua rahaa jopa helpomminkin mitä kaupoissa pyöriessä.

En ole kuitenkaan kovin hyvä ostelemaan ihan uutta, lähinnä käytän rahani käytetyn ja kierrätetyn metsästämiseen. Siitä saa myös sen ilon että voi laskea kuinka paljon tulikaan säästettyä.

Minulla on lista, jonka perusteella ostan käytettyä, huhuilen myyntipalstoilta josko joku myisi tai bongailen myynti-ilmoituksista. Myyn myös itselle turhaa ja kierrätän rahat johonkin uuteen kivaan juttuun. Hyviä löytöjä on tullut tehtyä, olohuone kalustettu 83 eurolla plus kolme uutena ostettua ikean lipastoa jota en vaan saanut käytettynä. 83 euroon sisältyy verhot, puusälekaihtimet, matto, sohvasänky, kaksi nojatuolia, pikkupöytä ja lokerikko. Ja oikeastaan telkkari ja digiboksikin kun ne ihan ilmaiseksi on saatu.

Huonekaluja meille ei pahemmin enää sovi kuin että toinen sohvasänky täytyisi saada, sillä ei ole kiire joten sen nappaan kun joku sopivasti kauppaa.
Seinät ovat jo niin täynnä tauluja että seuraava projekti on niiden suhteen löytää muutaman tilalle parempi ja myydä ne tylsemmät pois.
Olohuoneen maton tarvitsen, sille ei ole muita vaihtoehtoja kuin eräs Ikean korkeanukkainen jota tuskin saan käytettynä.
Keittiöön listalla uusi mikroaaltouuni, termoskahvinkeitin ja kaikkien astioiden uusinta. Taitanee olla astiat ainakin seuraava projekti, ovat sen verran kamalassa kunnossa.

Lapsille tulee hankittua ihan koko ajan jotain vaatetta ja leluja, sitä en varmaan osaa lopettaa vaikka olisikin jo tarpeeksi näitä laatuja.

Tänään myin hyllyn joka ei mahtunut mihinkään ja pari mukia joita en ollut koskaan käyttänyt. Tilalle sain peltisiä säilytysrasioita ja ihanaiset pyyhepidikkeet. Ei huono vaihtokauppa kuten ei ollut sekään kun vaihdoin miehen "Sika-Paavon" eli jonseredin moottorisahan Remun välikausitakkiin-ja housuihin pojalle...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti